— Se herra, joka oli komeimmin puettu, se tummapukuinen ja hiljainen.
— Missä hän makaa?
— Hän nukkuu lavitsalla lähinnä pöytää. Miksi sitä kysyt?
— Haluanpa vain tietää. Minne hän pani paperit?
— Takkinsa taskuun näin hänen ne panevan. Mutta mitä tämä kaikki tietää?
— Sen kyllä saat vielä nähdä.
Uolevi meni ovelle, avasi sen hiljaa ja kuunteli. Sitten hän kääntyi äitinsä puoleen ja sanoi terävästi, mutta aivan hiljaa:
— Sinä et liiku paikaltasi, vaan odotat minua täällä!
— Minkä tähden? Mitä sinä aiot?
— Mitä minä aion, ei kuulu sinuun!