— Sinä aiot tehdä jotain väärää, huudahti Marketta. Minä en sitä salli. Minä menen herättämään Mikon.
— Sinä olet nyt alallasi, ellet tahdo, että he minut surmaavat.
Odota täällä hetkinen, kyllä sitten selitän sinulle kaikki.
Sydänalaansa pidellen jäi Marketta huoneeseen Uolevin hiljaa hiipiessä tupaan. Mitä aikoi hänen poikansa? Miksi kysyi hän niin tarkoin noista papereista? Aikoiko hän ne anastaa? Mutta jos hän sen teki, niin silloinhan hän petti maan, sillä nuo paperit paljastivat juuri petolliset juonet. Jos niin oli laita, jos hänen poikansa todellakin oli varas, niin mitä hänen tuli tehdä, tuliko ilmaista kaikki toisille, tuliko antaa oma lapsensa ilmi, ehkä syöstä hänet turmioon? Hänen ohimoitaan kivisti ja hän tarttui päähänsä saadakseen ajatuksensa selviämään.
Uolevi palasi tuvasta ja kuiskasi äidilleen suljettuaan ensin oven:
— Hanki tänne kynttilä, jotta näen!
Konemaisesti meni Marketta huoneen nurkassa olevan kaapin luo ja otti sen päältä kolmihaaraisen vahakynttilän.
— Tässä on joulukynttilä vielä jälellä, sanoi hän.
Hän näki, miten kipinät lensivät tuluksista, kun Uolevi koetti sytyttää taulaa. Pian siinä oli tuli ja hän sytytti kynttilät.
— Laske kynttilä pöydälle, käski hän äitiään.
Marketta totteli kalpeana.