Marketan rinnasta nousi syvä nyyhkytys, ja hän sanoi:
— Antakaa minun itkeä häntä, hän oli poikani!
Tuvassa oli kauan aikaa aivan hiljaista. Kukaan ei liikkunut paikaltaan. Kuului ainoastaan Marketan sydäntävihlovaa nyyhkytystä.
Mikko astui hitaasti permannon poikki vaimoaan kohden, siirsi hellästi kuolleen hänen sylistään ja nosti Marketan seisomaan. Ja tuo hiljainen mies tarttui sanaakaan sanomatta molemmin käsin lujasti vaimonsa olkapäihin ja kirkkain silmin katsoi häneen. Mutta Marketta tyrskähti itkuun ja kietoi kätensä hänen kaulaansa.
Kauan he näin seisoivat. Sitten talutti Mikko vaimonsa pöydän ääreen lavitsalle istumaan ja siinä hiljaa hiveli hänen tukkaansa. Ja vähitellen vaimeni itkun tyrske, ja Marketan pää lepäsi miehen olkaa vastaan.
Mutta hälinän kuullessaan oli talon palvelusväki levottomana kokoontunut porstuaan ja pyrki tupaan. Paul koetti heitä rauhoittaa ovea avaamatta. Kun väki kuitenkin levottomana tiedusti, miten isäntä ja emäntä voivat, vastasi Mikko tyynesti:
— Menkää rauhassa nukkumaan, ei täällä ole mitään tapahtunut!
Hän kääntyi jälleen vaimonsa puoleen, ja eteisessä ollut palvelusväki hiipi toiseen tupaan levolle.
— Minä en voinut tehdä toisin, minä en voinut tehdä toisin! sanoi
Marketta hiljaa miehelleen.
— Sinä teit oikein, vastasi Mikko ja hänen äänensä värisi.