ANTTI. Mutta pompottaako sydän?
JUHA. Enhän minä sitä ole voinut koetella.
ANTTI. Ei tarvitsekaan: Onko hän kielellään liponut huuliaan, kun Martti on lähellä?
JUHA. Totta vieköön, on! Aina hän tekee näin. Kielen kärki kauniisti kulkee huulien välissä.
ANTTI. Selvä merkki? selvä merkki! Katsohan, kun rakkaus kuumentaa sydäntä, niin henki käy myös kuumaksi ja huulet kuivuvat. Eivät ne muusta kuivukaan naisihmisellä. Ei edes sanojen tavaton tulva niitä kuiviksi saa. Mutta annahan olla, kun rakkaus saa sydämen hyppimään, niin heti ovat huulet kuin heinä poutaisena päivänä. Ja jos hän vielä miehen aikana näin pöyhistelee, nostaa rintaansa ja syvään vetää henkeään, niin rakkaus se silloin myllertää hänen povessaan. Sellainen nainen on ihan sokea: niin on kuin sika tulipalossa, menee vain liekkiin, ei pysy turvassa, vaan pätsiin pyrkii. Ota tällainen nainen hoitoosi, ja kun huomaat, että hän rakastaa, niin ärsytä hänessä mustasukkaisuutta. Älä sitä tee aivan selvästi, jotta hän ei arvaa kaikkea. Viittoile sinne ja tänne. Jota vähemmän sanot, sitä enemmän naisen rakkauden pätsissä raivoava luonto omiaan keksii. Ja vaikka tämä nainen ei saisikaan Marttia omakseen, niin ainakin hän saattaa kaikki tämän aikeet tyhjiksi tehdä sinun morsiamesi suhteen.
JUHA. Minä kiitän ja kumarran. Viisaan miehen sanat ovat kultaa kalliimmat.
ANTTI. Olen nähnyt monta viisasta tuomaria, olen nähnyt sekä kihlakunnan käräjillä että laamannin käräjillä, ja monesti ovat nämä kääntyneet minun puoleeni ja sanoneet: "Te vallesmanni Covéen, joka olette viisas ja keksivä ihminen, sanokaa, millä tavalla me tämän pulman ratkaisemme?" Ja aina on Antti Covéen oikean tien neuvonut. Ja niin sanotaan, että ei mene kiveen eikä loveen, jos on tyyräämässä Antti Covéen.
SUSANNA (tuvan ovelta). Isä, tulkaa syömään!
ANTTI. Onko siellä rauha maassa?
SUSANNA. Rauha täällä on. Anna löi minua halolla, mutta minä iskin seipäällä.