MIKKO (istuen vasemmalla pöydän ääressä tupakoiden. Hän on lähes viidenkymmenvuotias, hiljainen mies). Kuulehan, Liisa, mikä sitä meidän Marttia tänä aamuna vaivasi?
LIISA (joka askartelee lieden luona). Kukapa niistä nuoren miehen mielialoista niin tarkalleen tietää.
MIKKO. Olikohan poika jo tullut vakavaksi, kun eilen vallesmannin kanssa puhelimme siitä, että talo hänelle tulee?
LIISA. Kun kerran on ainoa poika, niin tiesihän tuo tämän.
MIKKO. Vai arvelet sinä, ettei se häntä vakavaksi tehnyt. Hän läksi eilen täältä pois jo ennen vallesmannia. Minne lienee hänellä sellainen kiire ollut? Taisi mennä Koljon sillalle pyhäiltaa viettämään. Siellähän mekin nuorina olimme, siellä se nuoriso nytkin on ja ajastajasta ajastaikaan siellä pyhäisin ollaan.
LIISA. En tiedä, minne läksi. Tuli illallakin kotia niin hiljaa, etten tiennyt, milloin tuli. Kun kävin aitassa, kuulin kahkinaa luhdista. Siellä hän jo oli. Ei hän kauaa viipynyt, jos jossain viipyi. Jo olisi aika pojan ajatella vaimoa itselleen.
MIKKO. Sitähän minäkin olen arvellut. Ellei aikanaan mene, niin ei mene koskaan. Olisikohan tuolla jo joku katsottuna?
LIISA. Kai sellainen kuin Martti katsoo montaakin, mutta tuskin on jo päättynyt.
MIKKO. Olisikohan hän iskenyt silmänsä siihen Yrjölän Mariaan?
LIISA. Ei kai hän, mutta Maria taitaa olla niinkuin pistoksissa.