MIKKO. Ei kai Liisa sitä silloin tietänyt, mutta Mikko tiesi. Vaikka minä olenkin tällainen hiljainen mies, niin huomaan minäkin jotain.
LIISA (on tullut hänen viereensä ja seisoo käsi hänen olallaan). Ja huomasin minäkin, että Mikko, joka aina oli niin kovin vaiti, rupesi puhelemaan, kun minä tulin lähelle.
(Sivelee hiljaa hänen tukkaansa.)
Voi, voi sitä tyhmää Mikkoa! Jäi silloin tytön ansaan.
MIKKO. Ja hyvä oli jäädäkin.
MARTTI (tulee eteisen ovesta). Nyt on isoniitty jo korjattu. Me menemme nyt Kaisan kanssa pikkuniitylle.
MIKKO (nousee). Täytyy kai minun tulla joukkoon auttamaan. Jäin tänne istumaan. Tulee vanhaksi isännäksi ennen aikaansa.
MARTTI. Kyllä te, isä, saatte kotona pysyä. Kaisa ja minä ja Heikki-renki siinä samalla, kyllä me sen asian siellä hoidamme.
(Lyhyt äänettömyys.)
LIISA. Varhain sinä eilen tulitkin kotia, vaikka oli pyhäilta.