SUSANNA. Ei täällä, mutta toista on, kun Brockmanin Kallen kanssa menee yhteen. En minä tiedä, kuka siinä voitolle olisi jäänyt, sillä molemmat mennä ploiskahtivat Koljon virtaan. Meillehän se Kalle tuli. Ja märkä se oli, herranen aika, miten märäksi ihminen tuleekaan, kun vaatteet päällä veteen joutuu! Minä niitä sitten kuivasin, niitä vaatteita nimittäin, uunin päällä. Äsken Kalle sitten läksi kotiaan kohdin, mutta kovin krympättynä. Reginan suhteen oli kaikki loppunut, sen minä huomasin. Kyllähän Regina häntä koetti lohdutella, mutta mies oli synkkä kuin murhaaja käräjillä.
LIISA. Pelkää, että tämä juttu kerrotaan pitäjällä ja hänelle nauretaan. Sellainen sammuttaa pahimmankin rakkauden miehessä.
SUSANNA. Se on selvää, se. Kyllähän minä sen Reginan olisin sille Kallelle suonut.
MIKKO. Mutta onhan Regina Juhan morsian.
SUSANNA. Jos minä oikein totta puhun ja ajatukseni tuon julki, niin ei minulla mitään sitä vastaan olisi, että hän menisi jollekulle toiselle. Ottakaa hänet tänne Martin vaimoksi.
LIISA. En minä häntä ottaisi.
SUSANNA. Kyllä minä sen ymmärrän, voi, voi, miten hyvin minä sen ymmärrän. Onhan se Regina hyvä työihminen ja kauniskin hän on, mutta kun sillä on se hirmuinen roikka mukanaan. On isä, äiti ja kaksi sisarta ja kaikki nämä ovat ihan riivattuja komentamaan. Ei siinä auta muu kuin aina pitää halkoa lähellä, jos tahtoo emännyyden säilyttää. Kyllä minä tähän asti olen voitolla ollut heitä kaikkia vastaan, sillä eivät ne toki kehtaa vielä pahaa luontoaan täydellisesti näyttää. Mutta arvaahan sen, että kun häät ovat olleet, niin olen minä talossani kuin lude, joka saa etsiä rakoa, minne pääsisi piiloon.
MIKKO. Miksi se Juha ei aja sitä roikkaa pois?
SUSANNA. Meidän Juha! Se on niin hiljainen ihminen, etten sitä uskoisi omaksi pojakseni, ellen sitä varmasti tietäisi. Isänsä joikin toisinaan ja olikin humalassa hauska mies, lauloi ja hoilasi ja puheli mukavia. Mutta tämä ei ole maistanut viinan tippaakaan. Ja kun hänellä on joutoaikaa, niin istuu ja tutkii raamattua. Ilmankos se Regina saa toisinaan hänestä tarpeekseen. En minä usko, että hän halaakaan sitä morsiantaan muuta kuin kerran viikossa, vaikka tämä on samassa talossa. Ei sitä sentään nuori tyttö niin vähään tyydy. Sano suoraan Liisa; tyytyisitkö sinä, jos olisit nuori?
LIISA. En minä usko, että Mikko halasi minua ennen häitä ollenkaan. Enkä minä sitä kaivannutkaan. Ennättää sen sittenkin.