Juhana kuuli, miten huoneen perällä joku nousi, astui pimeässä tuvassa lieden hiiloksen luo ja sytytti siinä päreen. Hän piteli pärettä hetkisen alaspäin, jotta liekki pääsi puuta syömään.
Sitten hän astui Juhanan eteen ja nosti päreen valaisemaan tämän kasvoja.
Juhanan edessä seisoi mies, jonka parrattomissa, ahavoituneissa kasvoissa kaksi terävää silmää säihkyi. Ja nuo silmät loivat Juhanaan niin läpitunkevan katseen, että vanhus näytti tahtovan lukea kaikki hänen ajatuksensa.
— Sinä olet nuori mies, vanhus lausui.
Hän oli hetkisen vaiti ja jatkoi sitten:
— Mikä on se teko, joka saattaa sinut astumaan lain ulkopuolelle? Miksi tahdot riistää itseltäsi sen suojan, joka elosi tekee armaaksi ja mieluiseksi toisten ihmisten parissa.
— Minun silmieni edessä on kuolettavasti loukattu sitä, joka on minulle pyhintä, loukattu minun tähteni. Ja niin suuri ja verinen on tämä loukkaus ollut, että minä olen vannonut kostavani sen verisesti.
— Nuori sinä olet, koska sielusi voi loukkauksen tähden tulla niin katkeraksi, että hylkäät sen suuren ilon, mikä on toisen seurassa eläminen. Raskaampaa on elää yksinään, kuin mitä tiedätkään.
Vanhus vaikeni jälleen.
Juhana seisoi hänen edessään ääneti. Hän aavisti nyt, kenen edessä hän seisoi. Meren Eerikki oli sen miehen nimi, jota kaikki pelkäsivät.