Vanhus lausui vihdoin:
— Olet väsynyt, kun olet kauan metsiä kiertänyt. Siksi istu ja lepää. Ja kun huominen koittaa, niin yhdessä saamme puhella siitä, mikä mieltäsi painaa.
Juhana oli nyt päässyt päämäärään, jonne hän oli pyrkinyt. Täällä oli seura, joka hänet oli auttava kostoon.
Tätä ajatellessa suuri väsymys valtasi hänet ja hän istahti penkille.
Vanhus oli sytyttänyt uuden päreen ja pisti sen lieden luona olevaan pihtiin palamaan.
Kun Juhana hänen näki näin rauhallisesti liikuskelevan huoneessa, heräsi hänessä epäilys siitä, oliko tämä hiljainen vanhus todellakin tuo pelätty Meren Eerikki. Sen vuoksi hän sanoi:
— Ennenkuin asuntoosi jään, niin tahdon kysyä, millä nimellä sinua kutsutaan.
— Sitä nimeä, jota silloin käytin, kun olin niin nuori kuin sinä nyt ja mieleni paloi toimiin ja taisteluun, en ole enää pitkään aikaan kuullut kenenkään huulilta. Mutta jos Meren Eerikistä olet kuullut puhuttavan, niin olen minä se.
Tuo mies oli siis sittenkin sama, josta hän usein oli kuullut kauhulla puhuttavan, tuo sama hiljainen vanhus.
— Usein sinusta olen kuullut ja pelko ja vavistus on kaikissa herännyt silloin, kun nimesi on mainittu.