Pyhä Birgitta istui minun työni ääressä.
Kun vavisten vaivuin polvilleni, niin katsoi hän minuun, hymyili ja katosi.
Ja niin minä jäin luostariin, sillä minä olin löytänyt rauhan.
Sisaren tarina väikkyi Katarinan mielessä hänen astellessaan tietä eteenpäin.
Miksi tämä ajatus juuri nyi hänen mieleensä kangasti kauniina kuvana ihmemaasta?
Tulisiko hänenkin kaikesta luopua omistaakseen kaiken?
He tulivat notkoon, sille kohdalle, johon kevätpuro oli valtiaaksi asettunut. Lampi oli leveä. Sitä ei millään voinut kiertää, sillä molemmin puolin oli peltoja, ja niiden pehmeässä kevätmullassa astuminen olisi ollut vieläkin vaikeampaa kuin puron yli kahlaaminen.
— Nyt nousi tie pystyyn. Millä me nyt ylitse pääsemme?
— Minä kannan, sanoi Juhana.
Miksi oli hänen miehekäs äänensä niin soinnuton? Miksi oli tumma se katse, jonka Katarina kohtasi, kun hän entiseen leikkitoveriinsa loi silmäyksen?