Hävityksen hurmeinen aika oli tullut. Verihohtavat olivat ne liekkikukat, jotka hän näki maiseman yli kohoavan.
Niinkuin puut kasvavat viereistensä puitten mukaan, samoin ihmisenkin ominaisuudet kehittyvät niiden mukaan, jotka ovat hänen rinnallaan.
Kaikki se väkivaltainen ja huono, joka oli Juhanan luonteessa, kaikki uhmaileva ja särkevä pääsi valloilleen.
Meren Eerikki oli tahtonut herättää hänessä voimakkaan miehen, itsenäisen ja eteenpäin ponnistavan. Mutta kun hän tahtoi Juhanasta muodostaa miehen, joka olisi kokonaisempi ja rikkaampi kuin hän, niin huomasikin hän tehneensä nuoresta miehestä oman itsensä irvikuvan.
Löytämättä itselleen omaa vakinaista pohjaa elämälleen oli Juhana omaksunut sen, minkä toinen tarjosi.
Nopeasti muuttelee nuoren miehen luonne. Se on niinkuin meri, joka värinsä saa siitä, millainen taivas sen yläpuolella on. Niin muuttui Juhanakin synkäksi ja kovaksi sen jälkeen, kuin hän oli rosvojen joukkoon tullut.
Jokaisen ihmisen luonteen pohjalla nukkuu peto. Kun se herätetään ja päästetään kahleistaan vapaaksi, ottaa se itselleen kaiken, mistä sitä tähän asti on estetty.
Taajaan kävivät rosvot ryöstöretkillään lähistöllä. Juhana otti niihin osaa ja se, että hän seudun tarkoin tunsi, auttoi rosvoja aikeittensa onnistumisessa.
Pian huomasi Juhana, että Meren Eerikki ei ollut mikään yksinänsä toimiva rosvo, joka oli kerännyt ympärilleen joukkoja. Hän käsitti pian, että verkko, joka sulki sisäänsä Ahvenanmeren saariston, ulottui paljoa kauemmaksi. Verkon pää ja sen hoitajat olivat Gotlannin saarella.
Eräällä matkallaan Juhana joutui tänne yhdessä rosvotoveriensa kanssa.
Silloin hän näki tämän joukon johtajankin.