Eräänä syyskesäisenä päivänä, kun Juhana muutaman miehen keralla oli jäänyt linnoituksen vartijaksi, näki hän kalastajavenheen soutavan linnaa kohden ja laskevan rantaan kunnaan juurelle.
Venheestä nousi vanhus.
Kun hän oli maihin päässyt, niin kiireesti läksi venhe jälleen soutamaan pois.
Juhana katsoi, katsoi tulijaan, joka keppi kädessä nousi kunnasta ylös.
Hän tunsi miehen, se oli vanha Iisakki.
Juhana olisi tahtonut juosta pakoon. Tuon vanhuksen edessä Juhana tunsi itsensä syylliseksi ja heikoksi. Koko entinen elämä Viljaisten kartanossa nousi hänen mieleensä.
Paeta hän olisi tahtonut, mutta hän tunsi oudon väsymyksen jäsenissään.
Vanhus oli nähnyt Juhanan ja tuli hänen luoksensa. Lempeällä äänellä hän sanoi:
— Olen tullut sinun luoksesi.
Juhana kovensi mielensä ja sanoi: