Poika lauleli ajaessaan. Toisinaan hän hetkiseksi vaikeni ja kiihotti hevosta. Jo tunsi Juhana senkin. Se oli kartanon laiskin hevonen.
Minun täytyy saada jotain tietää siitä paikasta, jonne en saa jalallani astua. Jospa edes joku tulisi luokseni ja kertoisi, miten siellä eletään.
Hän alkoi viheltää terävästi ja pitkään. Vaikeni hetkiseksi ja sitten visersi kuin lintu.
Poika kuuli sen. Hän unohti yllyttää hevosta ja laulu oli vaiennut.
Äkkiä hän sitoi hevosen kiinni aidan seipääseen ja läksi juoksemaan kunnasta ylös.
— Sinä olet siis tullut takaisin, hän huusi hengästyneenä, ennätettyään Juhanan luo.
Juhanan sydän lämpeni, kun hän sai nähdä pojan ilon. Hän riensi vastaan ja sulki hänet syliinsä.
— Sinä olet siis tullut takaisin! poika sopersi.
— Keno minulle, miten talossa eletään, sanoi Juhana, vetäen pojan viereensä kivelle istumaan.
— Kaikki sujuu entistä menoaan. Sinua vain kaikki kaipaavat. Mutta kun nyt olet tullut takaisin, niin sittehän…