Näin haasteli mies kohtalon kanssa, ymmärtämättä sitä, mitä se häneltä vaati.
Hän ei kuullut, kuinka joku metsää myöten asteli. Kulkija oli tullut hänen kohdalleen ja ilosta vavisten kätensä painoi sydänalaansa.
— Sinä olet tullut takaisin, huudahti väräjävä ääni. Sinä olet tullut takaisin!
Juhana olisi tahtonut paeta, mutta hän tunsi koko ruumiissaan suuren väsymyksen. Hän kaipasi hyvyyttä ja hellyyttä. Hän olisi tahtonut huutaa tuolle tytölle:
— Anna minun itkeä pää sylissäsi, sillä minun on vaikea elää ja minun sieluni on murheellinen!
Matleena vaipui maahan hänen eteensä ja kietoi kätensä hänen polviensa ympäri. Hänen hento ruumiinsa värisi.
— Sinä tulit sittenkin takaisin, sinä tulit takaisin! Minä olin luostarissa ja rukoilin pyhän edessä, että saisin sinut vielä kerran nähdä. Ja pyhä on kuullut minun pyyntöni. Sinä olet tullut takaisin!
Hän puristi lujasti molemmat käsivartensa hänen jalkojensa ympäri ja painoi päänsä itkien hänen polviaan vastaan.
Näin olivat he kauan, ja suloinen viileys täytti Juhana mielen. Jousi, joka oli liian tiukalle pingoitettu, laukesi.
Mutta jännityksen lauettua pääsi suru myöskin vapaana valloilleen.