Juhana tunsi, kuinka turvaton hän oli, kaikkien seurasta karkoitettu.
Miksi hän ottaisi luokseen tuon lapsen, joka hänen edessään oli?
— Nouse, Matleena, sanoi hän. Sinun täytyy mennä.
— Ei, elä aja minua pois. Anna minun jäädä luoksesi, rukoili tyttö.
— Etkö sinä tiedä, että minä olen lain ja kirkon hylkäämä.
— Sinä olet minulle kaikki. Miksi minä kysyisin mistään muusta. Jos kaikki sinut hylkäävät, niin jäänhän minä sinun luoksesi.
Ja tyttö katsoi pojan kasvoihin, katsoi tuolla katseella, joka ei mitään pelkää, ei mitään ja'a, ei mitään tingi.
— Minun täytyy mennä pois, kauaksi.
— Ota minut sinne mukaasi. Minulla ei ole iloja missään muualla kuin siellä, missä sinä olet.
— Sinä et jaksaisi elää minunlaiseni miehen seurassa.
— Minä en mitään pelkää enkä ketään. Kyllä minä sinulle kättä antaisin, vaikka olisi käärme kämmenellä, kyllä minä kietoisin käteni kaulaasi, vaikka olisi kalma kaulallasi, kyllä sinua suutelisin, vaikka olisi surma suun edessä, kyllä viereesi tulisin, vaikka olisi vierus verta täynnä.