Sisältä kuului naisten valitushuutoja ja miesten käskyjä. Seinissä olevat luukut aukenivat ja niistä alkoi sadella nuolia ja peitsiä ahdistajien päälle.
Palava palvelijain rakennus valaisi heidät ja päärakennuksesta saattoi sen vuoksi helposti osua hyökkääjiin, jota vastoin nämä eivät nähneet, mistä heihin nuolia ammuttiin.
Äkisti ryntäämällä oli joukko huoveja päässyt palavasta tuvasta, ja nyt he vimmaisina iskivät ahdistajiinsa.
Ankara oli taistelu. Jo olivat rosvot voitolla, kun äkkiä saapui kartanon väelle apua. Läheisten talojen asukkaat olivat, nähdessään tulen loimon, rientäneet asestettuina avuksi.
Tuo rosvojoukko, joka oli koko seudun kauhuna, oli siis hyökännyt tänne. Nyt se oli saarroksissa ja nyt se siis voitaisiin tuhota.
Pian rosvojoukko huomasi olevansa heikompi ja pakenemisen viisaammaksi.
Se alkoi hiljalleen vetäytyä rantaa kohden, suojellen itseään talonpoikien ja huovien hyökkäyksiltä.
Äkkiä rosvot alkoivat juosta, riensivät rantaan, hyppäsivät veneisiin ja soutivat pois.
Juhana oli vimmaisena iskenyt kartanon oveen. Siinä oven suojassa hän oli turvattu ylhäältä tulevia nuolia vastaan. Hän tahtoi päästä sisään, sillä hän kuuli siellä Gödike Fincken äänen. Hän tahtoi päästä tuon miehen luo, tahtoi seisoa hänen edessään ja lyödä kirveellään hänen päänsä halki. Mutta missä viipyivät toverit, miksi he eivät tulleet avuksi?
Hän kääntyi katsomaan ja näki, miten nämät pakenivat.