XVII.
Vanhan piispa Maunu Tavastin huoneeseen astui Katarina. Hän oli päättänyt tehdä retken, joka oli raskain hänen elämässään, mutta samalla hän tiesi, että hänen sielunsa saisi rauhan.
— Mikä tuo sinut luokseni, rakas tyttäreni? sanoi vanha piispa. Oletko tullut sukuloimaan, vain onko sinulla muita toimia Turussa?
— Teidän luoksenne minä tulin saamaan apua ja lohdutusta, vastasi
Katarina.
— Tahdotko ripittää itsesi?
— En. Minä en tahdo puhua teille pappina, vaan ihmisenä ja sukulaisena.
— Koskeeko asia miestäsi?
— Hänen suhteensa en enää pitkään aikaan ole tuntenut mitään surua tai tuskaa. Olen jo kovettunut kaikelle sille, miten hän minulle saattaa surua tuottaa.
— Ketä siis tulosi koskee?
— Minun leikkitoveriani, Juhana Hornia. Piispa katsoi kummastuneena
Katarinaan.