— Herra viisaudessaan oli sen niin tahtonut.
— Jumala ei voi olla niin armoton, että riistää kaiken pois häneltä ja minulta.
— Lausut herjaavia sanoja ja mielesi on katkera. Herra lähettää meille koettelemuksen, jotta sen kautta nöyrtyisimme. Sinä olet paaduttanut sydämesi.
— Hän ei voi minulle kostaa sen vuoksi, että minä kärsin. Teidän täytyy vapauttaa hänet kirkon kirouksesta.
— Kuinka minä hänet vapauttaisin, kun hän ei tekojansa kadu.
Rikostyötä tehdessään on hän tullut vangituksi.
— Syy oli minun. Minä olen kaiken aikaan saanut. Rangaiskaa minua, mutta elkää tuomitko häntä. Hän ei ole mitään rikkonut. Minulla on kartano, jonka olen huomenlahjana tuonut miehelleni. Annan sen kirkolle. Jollei se riitä, niin olen valmis vaeltamaan pyhälle haudalle avojaloin. Mutta hän ei saa kirkon kiroomana kuolla. Lyhyt on elämä, se on minulle ollut tuskaa; täytyykö minun ajatella, etten häntä saa nähdä haudan toisellakaan puolella?
— Malta mielesi, tyttäreni. Sinun tuskasi palaa suurena liekkinä, turhaan koetan sitä sammuttaa.
— Minulla on ollut vain tämä tunne autuutena, minulla ei ole ollut mitään muuta. Te miehet, te löydätte kaikista iloista elämän niin rikkaana; mitä meille naisille jää, ellei meille anneta rakkautta? Olenko minä rakastaessani häntä rikkonut niin raskaasti, että taivas näin ankarasti kostaa?
— Opi luopumaan, niin kaiken omistat.
— Luopumaan kaikesta. Eikö minulta ole kaikkea riistetty. Kuinka enää siitä luopua taitaisin, mitä minulla ei olekaan?