Oliko anteeksiantamisen suuri ja juhlallinen hetki tullut?
Ihmiset, joiden hän aina oli kuvitellut olevan julmempia kuin Jumala, joka kaikille anteeksi antaa, olivat siis unohtaneet sen, minkä hän oli rikkonut.
Hän makasi tuvassa ja uupumus alkoi painaa suuria siipiään hänen ylitseen. Kun hän koetti silmiään avata, niin ne enää vaivoin pysyivät auki.
Mutta kuulo oli sitä herkempi.
Ilma hänen ympärillään alkoi helistä.
Hän kuuli ihanaa laulua. Se tuli ensin huminana, kaukaisena kuin meren lempeä loiske, sitten kuin tuulen henkäisynä, kun se iltaisin metsää hyväilee ja puut laulavat ilman ylistystä.
Mutta laulu selveni.
Nyt hän tiesi, mitä se oli.
Se kaikui omenapuusta, joka ikkunan alla oksiaan ojenteli.
Tuo ihmeellinen lintu, josta vanhus oli puhunut, paratiisin kultasiipinen laulaja, oli tullut hänenkin luokseen ja tahtoi hänet uneen viihdyttää.