— Sinne minä hevoseni vienkin. Mitä iloa muuten olisikaan koko komeudesta. Enhän minä osaisi siellä olla, ellei hevonen olisi matkassani. Vierastaisinhan minä siellä kaikkia ylhäisiä herroja. Mutta hevosen kanssa minä olen hyvä tuttava ja se minua ymmärtää.
Ja aurinko nousi. Maa punertavana hohti alla ja vesi välkkyi meren tuhansissa poukamissa, taivas välkkyi yllä ja välillä ihminen onnellisena otti päivän vastaan ja pyhitti työnsä maalle, jotta aurinko siitä kutsuisi esiin hedelmällisen laihon.
III.
Lapin suurilla soilla, joilla vain rahkasammal kasvaa ja siellä ja täällä yksinäinen puu seisoa törröttää, siellä pakkanen tulee kirkkaana syysyönä, tulee varhain, kun muualla vielä luonto saa iloita valosta ja lämmöstä.
Ja pakkanen pyyhkäisee kylmällä kädellään pitkin suon pintaa ja jäähdyttää siinä uinuvan veden.
Kun aamu koittaa, onkin kova peite siinä, missä eilen vielä kimalteli vesi.
Mutta aurinko ei tahdo antaa suota pakkasen valtaan, se kokoo säteensä ja lämmittää maata.
Siellä, missä suo metsään liittyy, on lähteitä, joiden yli ei pakkasella ole mitään valtaa. Ne yhtyvät liittoon auringon kanssa, ja suon pintaa pitkin valuu vesi, koettaen sulattaa jäätä.
Mutta liian varhain tulee ilta, ja suo jää yöksi pakkasen valtaan.
Nauraen hiipii se pitkin suon pintaa ja kiinnittää jäälle tulleen veden omakseen.