Eikö hän siis ketään rakastanut?
Eikö omia lapsiaan?
Olihan hän ne palavalla tuskalla synnyttänyt maailmaan. Mutta kuinka hän saattaisi rakastaa noita lapsia, jotka olivat myöskin tuon miehen, jota hän vihasi ja kammosi?
Nyt oli vaara tullut hänen elämäänsä, hän tunsi sen vaaran niin suureksi, ettei hän sitä omin voimin voisi välttää.
Mutta kenen puoleen hän kääntyisi saadakseen tukea?
Puhuisiko veljelleen? Tämä ei häntä ymmärtäisi, sillä liian paljo oli hänessä isänsä tylyä ja armotonta luonnetta. Hän sanoisi: surmaa tunteesi!
Puhuisiko sisarelleen Elinalle? Tämäkin tulisi ja sanoisi: surmaa tunteesi!
Puhuisiko veljelleen Jenikselle, joka oli kaniikkina Turussa? Tämäkin sanoisi hänelle: surmaa tunteesi!
Kaikkialta tulisi hänelle armottomana sama vastaus.
Helppo heidän oli sanoa siten, heidän, joiden suonissa tuli jo oli sammunut. Mutta hänhän oli nuori, voimakas. Hän ei voinut;, ei tahtonut kaikesta luopua, ei ensi hetkellä. Hän tahtoi elämältä saada jotain. Hän ei tahtonut köyhänä lähteä pois.