Suurena satuna näki hän oman tunteensakin. Sen vuoksi hän saattoikin elää sitä vaipumatta mietiskelyihin. Kaiken hän otti vastaan sellaisena, kuin se tuli, ja antoi sille sadun kuultavan värityksen.
Hän oli sadun kuninkaanpoika, joka nuoruutensa oli elänyt korvessa ja oli astunut keskelle elämää, keskelle sen tuhansia vaaroja, mutta myöskin sen urostekoja. Hän oli määrätty pelastamaan kuninkaantytär pahan haltijan pauloista. Ja hän tiesi, että tuo ihana kuninkaantytär, tuo kaunis ja suloinen, jonka kädestä niin monet olivat taistelleet, oli kerran tuleva hänen, sen oikean kuninkaanpojan omaksi.
Näin oli hän luonut ympärilleen sen unelman, josta ei herätä, joka tekee elämän epätodelliseksi, mutta myöskin antaa ihmiselle voimia tehdä ihmetöitä.
Jumalainen olento on ihminen, kelvollinen kaikkeen suureen ja sankarilliseen, kykenevä luomaan ihmetekoja, nostamaan kaiken vanhan saranoiltaan ja panemaan sen sijaan uutta ja pysyvää.
Sellainen on ihminen, mutta paha haltija on asettanut jokaisen luonteeseen heikon kohdan, joka antaa hänet kaikkien tuhoavien voimien valtaan.
Tämä heikko kohta tekee hänet avuttomaksi, se vääntää hänen kädestään miekan, se sammuttaa hänen silmiensä kirkkauden, se heittää hänet vapisevana pelon eteen vaikertamaan elämän ilottomuutta ja pakottaa ihmisen etsimään pelastusta elämästä, joka alkaa vasta haudan toisella puolella ja josta hänellä ei ole mitään muita takeita kuin hänen mieletön toivonsa, että niin on oleva.
Mutta toisinaan tulee ihmisen elämään aivan kuin hyvä haltija, toinen olento, joka suojaa tuota heikkoa kohtaa. Silloin ihminen äkkiä tulee kokonaiseksi ja hän saa kaikki ne voimat, jotka hänelle alusta alkaen ovat kuuluneet jumalallisena lahjana.
Silloin ihminen herää uuteen elämään, voimakkaaseen unelmaan.
Leikkien astuu hän eteenpäin niinkuin sadun sankari, kaikki on hänelle helppoa, ihmeellisen luonnollista. Hän kulkee eteenpäin ja täyttää tekoja, jotka kaikille muille ovat mahdottomia.
Sellaisena onnellisena aikana kaikki ihmisen henkiset lahjat äkkiä kehittyvät. Hän on oma itsensä varmasti, horjumattomasti. Hänellä ei ole mitään epäilyksiä, ei mitään huolia.