— Olen satuni loppuun kertonut. Mene ja jatka.
Hän astui Juhanan ohitse ja asteli kartanoa kohden.
Mutta Juhana seisoi paikallaan liikkumattomana ja katseli, miten illan hämärässä Katarinan vartalo häipyi.
Jo saapui hän kartanon puolelle ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä.
Silloin Juhana palasi tupaan. Ja nyt hän kertoi väelle tarinoita niin outoja ja satuja niin valoisia, että kuulijat tunsivat, miten rikas on elämä silloin, kun ihminen ei pelkää ottaa vastaan kaikkea sitä suurta, minkä se tarjoo, vaan vaatii elämältä yhä enemmän ja enemmän.
V.
Palvella, joka päivä tehdä jotain, josta toinen voisi iloita ja joka hänen elämänsä tekisi eheämmäksi ja helpommaksi, sitä Juhana tahtoi.
Hän tahtoi hoitaa Katarinan kartanoa uskollisesti ja huolellisesti, olla hänen palvelijansa ja auttajansa kaikessa.
Toisinaan heräsi arka toivomus saada koskettaa häneen ja silloin kuiskata hänelle. Mitä, sitä hän ei itsekään tietänyt. Hän tunsi vain, että hänellä oli sisäinen tarve saada ilmoittaa Katarinalle, kuinka onnellinen hän oli.
Rakkaus, tuo elämän suurin rikkaus, sen ainoa jumal-lahja, hänen rinnassaan eli ja asusti. Lämpöisenä, mieltä ja ajatuksia viihdyttävänä se siellä vielä oli, se ei kaivannut muuta kuin antamista ja toisille uhrautumista.