— Mistä sinä sen tiedät, oletko sen kuullut hänen omasta suustaan?
Oletko sitä häneltä kysynyt?
— Kuinka minä häneltä mitään kysyisin? Minä annan hänelle kaiken, mutta enhän häneltä mitään pyydä?
— Olisitko valmis hänen kanssaan jakamaan häpeänkin?
— Miksi armollinen rouva sellaista minulta kysyy? Mikä olisi minulle häpeäksi, jos hän olisi minun rinnallani? Hänelle minä siirrän elämäni valoisat hetket, päivän kullat ja yön unelmat, hiljaiset aavistukseni ja kauneimmat ajatukseni, sillä hän niitä tarvitsee, enkä minä niitä niin hyvin osaisi muille antaa, enkä anna.
Katarina tunsi äkkiä mieletöntä vihaa tyttöä kohtaan. Mikä oikeus tuolla lapsella oli tulla siten hänen elämäänsä? Miksi Matleena sai tuntea tuota miestä kohtaan tunnetta, joka hänen täytyi salata. Mutta vielä tunsi Juhana voimakasta tunnetta vain häntä, Katarinaa, kohtaan. Tuo tyttö ei saanut mennä hänen luokseen, ei saanut avata Juhanalle sydäntään. Katarina tunsi vihaa tuota lasta kohtaan, jolla oli suuremmat oikeudet rakkauteensa kuin hänellä.
— Aiotko sinä hänelle kaiken tunnustaa? kysyi Katarina.
Matleena hymyili.
— Mitä hän minun sanoillani tekisi? sanoi hän. Kun siksi tulee, niin minä teen jotain hänen tähtensä. Siitä hän voi huomata, mitä ajattelen hänestä. Eihän ihminen koskaan löydä oikeita sanoja, mutta oikean teon löytää kyllä.
— Ja millaista tekoa sinä tarkoitat?
— Kun hänen rinnallaan voin olla hänelle hyödyksi ja avuksi, silloin minä menen. En minä silloin häpeä tunnustaa, kuinka paljon olen häntä ajatellut, vaikka hän ajaisi minut pois luotaan, vaikka hän nauraisi minulle ja sanoisi, että kaikki, mitä olen tuntenut, onkin ollut turhaa.