Kuolla hän tahtoi, kuolla, nukkua, nukkua heräämättä! Nukkua silloinkin, kun viimeisen tuomion pasuuna kutsuu kuolleet haudoistaan. Miksi hän enää palaisi, ei ollut hänellä ollut iloa maailmassa, kuinka sitä taivaskaan tarjoaisi? Tämä hänen tunteensa, tämä äkkiä herännyt ilo oli ollut hänen taivaansa. Ja nyt se oli suljettu.
Kiivaat olivat ne sanat, joita hänen huulensa lausuivat hänen nopeasti astuessaan tietä eteenpäin.
Tiellä tuli kaksi miestä häntä vastaan. He menivät varmaankin yöllä armaittensa luokse. Heillä oli joku, jonka he saattoivat syliinsä sulkea. Hänellä ei ollut ketään.
Hänen lapsensa!
Ne hänellä olivat. Mutta nekin hän oli antanut pois. Nyt hän oli niin yksin, niin ypö yksin.
Miksi Juhana Matleenaa rakasti? Rakastiko hän tätä todellakin? Jos niin oli, niin miksi hän oli jäänyt eikä ollut lähtenyt pois?
Jos hän rakasti, niin miksi hän sitä estäisi? Miksi hän syyttäisi
Juhanaa siitä, että tämä ei häntä rakastanut yhtä paljon kuin hän,
Katarina. Eihän hänellä ollut mitään oikeutta tehdä sellaisia
syytöksiä.
Olihan Juhana kuitenkin antanut hänelle paljon, kun oli antanut tämän hänelle, sen tunteen, joka nyt tuskaa tuottavana hänen sielussaan eli.
Vaikka hän ei saisikaan onnelliseksi tulla, niin oli hän kuitenkin oppinut tuntemaan, mitä onni on.
Kuinka hän oli saattanut tällä tavoin menetellä? Nyt varmaankin Juhana on levoton ja etsii häntä kaikkialta. Hän ajattelee varmaan, että hän on mennyt surmaamaan itsensä.