— Niin, menkäämme kotiin, sanoi Juhana.
Ja yhdessä he läksivät astelemaan Poikon kartanoa kohden.
Matkalla he eivät mitään puhuneet siitä, mikä heidän sielussaan liikkui.
Olivathan he löytäneet toisensa jälleen, miksi he siis siitä olisivat puhuneet.
XI.
He olivat tulleet Poikon kartanon luo.
— Minä olin hänelle hyvä sillä hän sitä kaipasi, sanoi Juhana.
— Enhän minä sinua siitä soimaa. Minä tiedän, että hän rakastaa sinua.
Hän kertoi itse sen minulle.
— Kun sen huomasin, niin sääli sai minussa vallan.
— Huono on ihmisen kohtalo, jos se säälille rakennetaan. Minä en koskaan tahtoisi säälistä mitään vastaan ottaa. Kovana on kohtalo meidän kahden kohdalle tullut, Juhana, ja selvä tili on meidän tehtävä toistemme kanssa.