Kymmenen huovia seisoi hänen takanaan niin jäykkinä, etteivät heidän pitkät peitsensä liikahtaneetkaan.
Loitompana oli muuan huovi hevosten luona, jotka olivat sidotut kiinni aitaan.
Sanaakaan sanomatta kartanon herra odotti.
Kädessään olevalla piiskalla hän kärsimättömänä löi saappaisiinsa. Hän odotti, odottivat huovitkin.
Salama välkähti kartanon herran silmistä, kun rakennuksen takaa astui esiin kaksi huovia ja heidän välissään Juhana. Hän koukisti hiukan ruumistaan aivan kuin hyppyyn valmistuva peto, mutta hillitsi samassa itsensä ja odotti siksi, kunnes vouti oli tuotu hänen eteensä.
Vastatusten seisoivat nuo kaksi miestä, jotka nyt taistelivat samasta naisesta. Ja viha, se syvin ja polttavin, kuuma kuin tulinen rauta, hehkui heidän silmissään, sillä sitä vihaa, joka syttyy kahden miehen välillä naisesta, ei sammuta mikään muu kuin kuolema.
Kauan olivat molemmat vaiti.
Vihdoin kysyi Juhana:
— Mitä minulta vaaditaan?
— Tiliä, vastasi Poikon herra.