— Huonosti sitä sitten olette varjellut, jos sen niin helposti taitaa varastaa. Jos kuitenkin uskotte minun sen tehneen, niin ottakaa hyvitys.
— Sinun henkesi on liian pieni hyvitys minulle kaikesta siitä, mitä olen menettänyt.
— Mitä siis vielä enemmän vaaditte?
— Häväistystä sinulle.
Juhana sävähti. Mitä tuo mies aikoi?
Poikon herra oli huomannut ilmeen miehen kasvoissa ja hän riemuitsi siitä.
— Kunnia on ainoa, mikä miehelle jonkin arvoista on, minä tiedän sen, sanoi hän. Sen vuoksi minä tahdonkin iskeä siihen, koska ainoastaan sen kautta tiedän osaavani kyllin syvälle sinuun. Minä olen ottanut vapaan miehen palvelukseeni, mutta nyt minä sinut leimaan orjaksi.
— Minä en ole teidän palveluksessanne. Kartano ei kuulu teille. Siis ei teillä ole valtaa minun ylitseni. Jos olette mielestänne tullut loukatuksi, niin lain edessä olen valmis vastaamaan kaikesta.
— Lain, lain. Tiedätkö, mikä minulle tällä hetkellä on laki? Käteni ja tämä piiska. Ja sillä minä sinut merkitsen, ennenkuin sinut surmaan.
Juhana ponnahti ja aikoi äkkinäisellä liikkeellä päästä vapaaksi. Mutta huovit tarttuivat lujilla kourillaan häneen ja painoivat hänet maahan.