— Tottahan toki, Johan tällä summalla ostaisi vaikka kolme sellaista taloa kuin tämä on.
— Se ei kuulu minuun, sanoi poika. Pidä hyvänäsi, mitä olet kerran saanut.
Kun nuorin veljeksistä näin oli ostanut talon, niin sanoi hän keskimmäiselle veljelleen:
— Jää sinä tänne taloa pitämään, kyllä minä sinut vapaaksi ostan sotaväestä.
Veli valjasti vanhimmalle ja nuorimmalle hevosen kärryjen eteen ja he läksivät kaupunkiin päin ajamaan otettuaan ensin kaikki metsästä saamansa riistan rattailleen.
Lähellä kaupunkia oli toinen majatalo. Sinne he poikkesivat ja tilasivat itselleen aterian. Kun maksun aika tuli, niin kolisti nuorin veli kukkarostaan niin paljon pöydälle rahoja, että isäntä sanoi siitä summasta ruokkivansa heitä vaikka viisi vuotta. Poika katseli taloa ja kun hän näki sen hyvin suureksi ja kaikin puolin komeaksi, niin kysyi hän isännältä, mistä hinnasta hän sen myisi.
Isäntä mietti hetkisen ja määräsi sitten niin suuren hinnan kuin hän suinkin ilkesi sanoa.
— Minä maksan sen, sanoi nuorin veli ja pudisti kukkarostaan pöydälle niin suuren kasan rahoja, että ne eivät enää pöydälläkään pysyneet vaan vierivät pitkin permantoa.
— Tässä on jo aivan liikaa, sanoi isäntä ja alkoi laskea rahoja.
— Korjaa rahat ja mene matkaasi, sanoi nuorempi veli, sillä minun tämä vanhin veljeni jää tähän vielä tänä päivänä isännäksi.