— En minä nyt omalla muodollani enkä arvollani kosikaan, vastasi poika, vaan rahoillani, Minulla on sellainen kukkaro, että siitä tulee kultaa ja hopeaa niin paljon kuin kokoo.
Kun kuninkaan tytär sen kuuli, niin päätti hän jollain viekkaudella anastaa kukkaron ja hän tuli hyvin makeakieliseksi ja sanoi pojalle:
— Jos niin on asian laita, niin tule sitten tänne minun viereeni istumaan ja puhelkaamme siitä asiasta.
Ja kun he siinä rinnatusten istuivat, niin tuli kuninkaan tytär vieläkin makoisemmaksi ja sanoi pojalle:
— Katsellaan nyt sitä sinun kukkaroasi.
Ja poika tuli niin hölmöksi kuninkaan tyttären makeasta muodosta, että näytti hänelle kukkaron. Tämä otti sen käteensä ja sanoi:
— Minä menen isälleni näyttämään ja kysymään, mitä hän arvelee asiasta. Ehkä meistä hyvinkin pari tulee.
Mutta kun hän oli ovesta päässyt pois, niin sanoi hän sotamiehille:
— Siellä minun kamarissani on mies, joka on ajettava pellolle.
Sotamiehet tarttuivat pojan niskaan ja sanoivat: