Ja poika otti hänet aviovaimokseen, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
KANA.
Olipa seppä ja hällä vaimo. Seppä takoa nakutteli pajassaan, ja hänen vaimonsa tuvassa kehräili. Ja kun he olivat ahkeria ja säästäväisiä, niin tulivat he piankin varakkaiksi.
— Meillä on kohta rahaa kuin roskaa, sanoi seppä.
— Niin on, vastasi hänen vaimonsa, enemmän kuin mitä tarvitsemme. Olisipa meillä lapsi, jolle voisimme tästä kaikesta antaa.
— Kun ei meille lasta ole annettu, niin saamme tyytyä olemaan ilman, sanoi seppä.
— Minä näin sellaisen merkillisen unen, sanoi vaimo, että sinä toit tupaan lumipallon, ja siitä syntyi meille lapsi.
— Mitä niistä unista, ei niihin ole luottamista, sanoi seppä.
Mutta kun ilta tuli, niin toi seppä tupaan lumipallon ja sanoi:
— Kannattaahan sitä aina koettaa, sitten senkin tietää, kun näkee.