— Mikähän västäräkki tämäkin on? sanoi ukko. En ole ennen tällaista lintua tavannut. Kaunis se on ja ihmeellisen näköinen. Mutta pieni se on, niin että ei siinä juuri syömisen varaa ole.
Siinä lintu sitten tepasteli heidän edessään pöydällä. Akka sitä katseli ja tarkasteli.
— Sillä on tuolla siipien alla niinkuin kirjoituksen tapaista, sanoi hän. Se lieneekin lumottu lintu, joka on meidän satiiniimme sattunut.
He ottivat linnun käsiinsä ja tavailivat sen siipien alla olevaa kirjoitusta. Kauan kesti ennenkuin he selville pääsivät. Vihdoin akka sai tolkun siitä.
— Sen toisen siiven alla on näin; Joka syö tämän linnun, se tulee kultaa sylkemään. Ja toisen siiven alla on: Joka syö tämän linnun, se tulee kuninkaaksi.
— Me voisimme siis tulla rikkaiksi ja me voisimme tulla kuninkaiksi, sanoi ukko.
Kauan he sanaakaan sanomatta katsoivat toisiinsa, niin kummalliselta se ajatus tuntui heistä kummastakin.
— Mitä siitä rikkaudesta! sanoi vihdoin akka. Suruja se vain tuottaa!
— Mitä siitä vallasta! sanoi ukko, Monet mieliharmit se tuottaa! Myydään pois koko lintu, niin on siitäkin kiusauksesta päästy.
— Suolakin on talosta loppunut, sanoi akka. Annetaan lintu kauppiaalle, niin antaa hän meille linnusta säkillisen suoloja.