— Anna minun kylvää tänä vuonna, sanoi nuorin pojista.
— Turhaa on sinun kylvää, vastasi isä. Vahinko tästä kuitenkin tulee.
Mutta poika rukoili siksi, kunnes isänsä vihdoin suostui. Ja nuorin poika kylvi pellot. Tuli kesä ja tuo merkki-yö. Poika oli päättänyt päästä selville, mikä tämän tuhon aikaan sai. Hän meni pellolle ja kätkeytyi ojan yli vievän sillan alle.
Siellä oli hän turvassa, kun alkoi myrsky, Ryskyen kaatuivat puut salolla, rajusti vihmoi vettä, oli kuin kaikki luonnonvoimat olisivat päässeet valloilleen, Siinä odotellessaan näki poika kolme suurta, mustaa lintua, jotka lensivät ilman halki ja laskeutuivat sille sillalle, jonka alle poika oli piiloutunut, Siinä ne heittivät verhot yltään ja muuttuivat ihaniksi naisiksi, Yksi heistä läksi edeltä peltoa tallaamaan, ja kohta seurasivat molemmat toisetkin.
Heidän mentyään hävitystyöhönsä nousi poika sillan alta, sieppasi neitosten lintuverhot ja piiloutui jälleen.
Kun neitoset olivat pellon tuhonneet, palasi kaksi verhojaan etsimään. Nähtyään niiden kadonneen alkoivat he niitä kaikkialta etsiä ja sitä tehdessään löysivät pojan ja väkivallalla riistivät häneltä lintuverhonsa ja lensivät pois.
Mutta kolmas neitosista oli viivähtänyt kauemmin kuin sisarensa pellolla ja palasi nyt verhoaan etsimään. Turhaan hän koetti pojalta sitä riistää, tämä piti vimmatusti puoliaan, ja niin täytyi neitosen ruveta vihdoin armoa rukoilemaan.
— Päästä minut pois!
— En ennen kuin korvaat kaiken vahingon, minkä olet saanut aikaan isälleni ja veljilleni, vastasi poika. Jos maksat isälleni kymmenen vuoden viljan ja veljilleni kummallekin vuoden tuhotun laihon, niin annan verhosi sinulle, ja turvassa saat lentää omille maillesi.
— Minulla ei ole mitään, millä sinulle kaiken korvaisin, sanoi neitonen, ei muuta kuin oma itseni. Ota minut vaimoksesi!