— Se on ikävä asia, vastasi siihen poika. Mutta minne minä sinut nyt sijoitan? Minä olin metsälle tullut riistan enkä naisten hakuun.
— Ota minut vaimoksesi.
— Kas, eihän minulla mitään sitä vastaan olisi, sanoi poika, olethan sinä korea tyttö, ja ikäväksihän tämä elämä on minulle tullut näin yksinäisenä, mutta minulla on äitimuori, ja kun ei hän ole minua lähettänyt akan hakuun, niin kuinka minä silloin voin sellaisen kotiani kuljettaa.
— Mennään kysymään. Ehkä hyvinkin ottaa.
— Voihan tuota koettaa, mutta minä en takaa mistään.
Ja poika läksi tytön seurassa kotiaan kohden kulkemaan.
Tiellä hän selitteli tytölle:
— Elä sinä luule, etten minä niinkuin tahtoisi itselleni akkaa. Kyllä minun jo kauan on sitä mieleni tehnyt, mutta jollei äitini miniää suvaitse, niin en minä naista väkivallalla kotiini tuo, siitä, näet, syntyisi sellainen loppumaton riita ja tora. Ja jos äiti kieltää, niin mennä saat ja muista, että en ainakaan minä kosimista tehnyt, vaan kyllä se juttu on kokonaan sinun laskussasi.
— Jos äitisi ei minua huoli, niin palaan metsään, vastasi tyttö.
Tuvan luo tultua sanoi poika tytölle: