Ja kun kuninkaanpoika katseli vaimoaan, niin sanoi hän:
— Kaunis sinä olet nainen ja kaunis on poika, jota käsivarsillasi kannat. Tuollaista kultakiharaista poikaa minäkin itselleni toivoin, mutta en saanut. Jota enemmän sinua, nainen, katselen, niin huomaan, miten paljon olet vaimoni näköinen. Tuollainen lempeä muoto hänelläkin on, mutta ei hänellä ole sinun valkoisia käsiäsi, vaan ovat ne kokonaan hakatut pois. Mikä kova kohtalo on sinua kohdannut, kun sinun täytyy kulkea noin turvattomana lapsesi sylissäsi?
Ja silloin sisar kertoi elämänsä tarinan.
— Meitä oli kaksi, veli ja sisar. Veljeni sai vaimokseen pahan naisen, joka alkoi mielessään hautoa minun kuolemaani. Hän tappoi lehmän saadakseen veljeni minuun suuttumaan. Kun hän ei siinä onnistunut, niin tappoi hän hevosen, mutta veljeni ei silloinkaan vielä minulle tahtonut mitään pahaa tehdä. Silloin hän surmasi oman poikansa ja sanoi minun sen tehneen. Veljeni sen kuultuaan vei minut metsään ja hakkasi molemmat käsivarteni poikki. Yksinäni kuljin, kunnes saavuin kuninkaanpojan puutarhaan, jossa suullani söin marjoja maasta. Vartijat veivät minut kuninkaanpojan eteen, joka niin mieltyi minuun, että otti minut vaimokseen. Kun hän oli sotaretkelle lähtenyt, synnytin hänelle pojan, jonka tukka oli kuin sulaa kultaa. Kun siitä lähetettiin tieto kuninkaanpojalle, niin käski hän ajamaan minut pois kartanostaan. Minä läksin. Kun minua janotti matkallani, kumarruin järvestä juomaan. Silloin lapsi putosi helmastani. Kun sitä tavoitin huomasinkin käsieni kasvaneen jälleen paikoilleen.
Silloin kuninkaanpoika tunsi oman vaimonsa ja iloissaan hän sulki vaimonsa ja lapsensa syliinsä.
Vaimonsa veljen hän teki rikkaaksi, mutta hänen vaimonsa annettiin kaikkien pahojen töittensä palkaksi pyövelin käsiin, joka otti hänet hengiltä.
JUMALAN ANTAMA KIRJA.
Sinisen salon sisässä oli pienoinen mökki ja siinä asui vanha ukko ja hänen vaimonsa. Kaksi poikaa heillä oli. Kun sota syttyi kuninkaan valtakunnan rajoilla, niin vietiin vanhempi poika sinne sotilaaksi. Nuorempi poika jäi isäänsä ja äitiänsä elättämään ja hoitamaan. Hyvä ja hellä kaikille oli poika, mutta ruma, niin ruma, ettei kukaan naisista häntä miehekseen huolinut. Neljääkymmentä hän jo oli aviokseen pyytänyt, mutta aina saanut kieltävän vastauksen.
Kun hän kerran oli metsässä puita hakkaamassa, niin hän siellä väsyi ja vaipui uupumuksesta maahan.
— Miksi ei minulle ole annettu armasta, joka minulle hyvä ja hellä olisi ja joka minulle keiton keittäisi, kun uupunut olen, ja joka minua ilahduttaisi, kun mieleni raskaaksi painuu? Miksi olen minä osattomaksi luotu, kun muille iloja niin paljon on annettu?