— Miksi heitä niin on rangaistu?
— Kuninkaan tytär on sanonut menevänsä ainoastaan sille, joka voi kolme vuotta linnan väestöä elättää. Ja kun miehet eivät sitä ole voineet, niin on heidän päänsä pyöveli katkaissut ja pistänyt seipään nenään.
Poika kun tämän kuuli, niin tuli hän miettiväiseksi ja kun hän siinä yksinänsä istuskeli ja tuota kuninkaantytärtä ajatteli, niin sattui hän sylkäisemään. Hän hämmästyi kuullessaan kilahtavan äänen. Hän katsahti permannolle, siinä oli kiiltävä kultaraha. Hän sylkäisi toisen kerran, ja toinen kultaraha vieri permannolle.
Kun poika seuraavana päivänä kadulla kuljeskeli ja kaupungin komeutta ihaili, niin näki hän loistavan saattueen ajavan katua pitkin, kuninkaantytär siinä oli ajelemassa ja itseään ihmisille näyttämässä. Ja niin kaunis hän oli, että pojan rakkaus heti syttyi häneen.
Kun hän kauppiaan luokse palasi, ilmoitti hän tälle -aikovansa lähteä kuninkaantytärtä kosimaan. Turhaan kauppias häntä tästä mielettömästä aikeesta varoitti, poika vastasi vain:
— Minä olen sydämeni hänelle antanut, enkä voi hänestä enää luopua.
Hän meni kuninkaan linnaan ja ilmoitti aikeensa. Kun kuninkaantytär näki hänet, niin hän nauroi ja sanoi:
— Millä sinä luulet tämän linnan kaiken väestön kolmen vuoden ajan elättäväsi, sillä eihän sinulla ole edes kunnollista pukua ylläsi, mistä sitten ottaisit kaiken sen kullan, mitä täällä joka päivä tarvitaan.
— Kyllähän näet, kun minä sen tuon, sanoi poika.
Ja hän meni asuntoonsa ja alkoi sylkeä kultarahoja siksi, kunnes niitä oli niin suuri kukkarollinen kuin kuninkaan linnan väen elatukseksi päivässä tarvittiin. Hän vei kukkaron linnaan ja palasi asuntoonsa kauppiaan luo.