Silloin poika antoi keisarille Jumalan antaman kirjan. Mutta kun keisari sen avasi, niin valkeus siitä valahti niin kirkas ja häikäisevä, että keisari näkönsä menetti.
Silloin keisari katuvaisena virkkoi:
— Sinulle pahaa aijoin, ja rangaistukseni nyt sain, koska silmieni valon kadottanut olen. Mutta anna minulle anteeksi kaikki, mitä sinua vastaan rikkonut olen. Jos silmieni valon takaisin saisin, niin en sinulle enkä vaimollesi enää pahaa hautoisi.
— Mikä olen minä, että sinua tuomitsisin, sanoi poika, Anteeksi sinulle antaa tahdon ja rukoilla Jumalaa, että hän sinulle näkösi takaisin lahjoittaisi.
Kun poika sen sanonut oli, niin palasi keisarille silmien valo. Ja ystävyksinä hän ja poika erosivat toisistaan.
Ja tulipa päivä, jolloin Jumala pojan ja hänen vaimonsa luokse vieraisiin saapui. Ja kun pojan isä ja äiti hänet näkivät, niin he sanoivat:
— Me olemme sinun luoksesi kaivanneet, Herra. Ota meidät, sillä olemme jo vanhoiksi tulleet ja meidän on ikävä sinun asunnoillesi.
Silloin kuolema heidät tavoitti, ja kun he olivat arkkuun lasketut ja kalmistoon vietiin, niin Jumala kutsui laulajansa ja ne heitä viimeisellä matkalla saattoivat.
Kun he olivat nurmen alle saatetut, niin sanoi Jumala:
— Tulkaa minun kanssani, sillä tahdon keisarin luo mennä.