— Se kammio on tyhjä, miksi siis suotta sitä sinulle näyttäisin, sanoi isä.
— Sinä et olisi sitä niin huolellisesti minulta sulkenut, ellei siellä olisi aivan arvaamattoman suuri aarre.
Silloin isä avasi oven ja näytti pojalleen siellä olevan kuvan.
— Ken on se nainen, jonka kuvan olet tänne tuottanut, sanoi poika. Jos hän on elävien joukossa, niin ilmaise minulle kuka hän on, jotta taitaisin lähteä häntä etsimään ja omakseni pyytämään.
— Tuo kuva on kaukomaan prinsessasta, vastasi isä. Loitolla täältä, monien merien takana on maa, jossa on kuninkaalla tytär. Kaunis hän on, niin kaunis, että jokainen, joka kerran on hänet nähdä saanut, ei koskaan voi häntä mielestään karkoittaa. Tämä kuva on heikko ja himmeä kajastus vain siitä suloudesta, mikä koko hänen olemuksensa täyttää.
Kun poika tämän sai kuulla, niin hänen kaipauksensa tuli entistään voimakkaammaksi ja hän sanoi isälleen:
— Minun täytyy sinulle tunnustaa, että jo matkasi aikana salaa avasin tämän kammion oven ja näin kuvan, josta en tiennyt oliko se laadittu elävästä olennosta vai oliko hän jo kuollut, vai oliko hän ainoastaan kuvan laatijan mielessä väikkyvä olento. Siitä asti kun tämän kuvan ensi kertaa näin, en ole häntä voinut mielestäni karkoittaa. Hänestä minä olen aina uneksinut ja nuori sydämeni on niin häneen sidotuksi tullut, etten voi ilman häntä elää nyt, kun tiedän, että hän elää, että hän hengittää samaa Jumalan ilmaa kuin minäkin. Salli minun lähteä sinne, missä hän elää, anna minun etsiä se maa, joka häntä kantaa, suo minun hengittää sitä ilmaa, mitä hän hengittää, jotta minä voisin hänen suosionsa voittaa ja hänet vaimokseni saada.
— Sinä ajat ajatuksissasi takaa sellaista, jota ei koskaan voi saavuttaa, sanoi isä. Kukaan ei hänen luokseen voi tulla, kukaan ei häntä nähdä ja monet vaarat häntä ympäröivät.
— Pelkäisinkö minä vaaroja, kun ne voitettuani tiedän saavani maailman kauneimman naisen omakseni, sanoi poika.
Mutta isä ei kuullut poikansa pyyntöä. Silloin sammui kaikki iloisuus pojan mielestä, hän tuli vaiteliaaksi ja aina istui hän meren rannalla katse suunnattuna loitos sinne, missä taivas yhtyi mereen ja jonka takana hän tiesi sen kaukomaan olevan, missä hänen sydämensä lemmitty asui.