Hän meni kotoaan hakemaan köyttään. Kun hän palasi puun juurelle, niin istui pyy taas samalla oksalla.
— Joko sinä nyt taas sinne pääsit, sanoi mies. Eikö sinulla ole muita puita metsässä, joiden oksilla voit istua? Jollet sinä tule pois sieltä oksalta minua kurkistelemasta, niin ei tästä hommasta tule mitään, sillä en minäkään jokaiseen puuhun viitsi mennä riippumaan. Eroitus sillä hirsipuullakin on.
Pyy nauroi. Sen kun mies kuuli, niin suuttui.
— Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne sinun naurettavaksesi? Jollet sinä jo tuossa herkiä ilveilemästä, niin en minä kiusaksesikaan hirtä itseäni.
Silloin pyy rupesi niin kovasti nauramaan, että mies kiukuissaan juoksi tiehensä.
Kun hän seuraavana päivänä tuli ulos tuvastaan, niin oli sama pyy hänen mökkinsä luona puussa ja kurkisteli mieheen.
— Tämä on jo aivan kuin villittyä, sanoi mies. Tässä ei saa tuolta linnulta hetkenkään rauhaa. Minä menen pois.
Ja mies meni metsään. Kun hän palasi kotiaan, niin oli pyy avoimesta ovesta lentänyt hänen tupaansa ja siellä alkanut askarrella. Tuvan se oli laassut ja keiton keittänyt.
— Se näyttää aivan siltä kuin sinä aikoisit tulla minun vaimokseni, sanoi mies. Mutta en minä linnuista huoli, ja hän ajoi pyyn tuvasta pois.
Mutta seuraavana päivänä oli pyy uunin piipun kautta tullut tupaan ja siellä siivonnut ja ruoan laittanut.