— Aivan tässä on helisemässä tuon linnun kanssa, sanoi mies. Se tuppaa aivan väkisin jo tupaani. Parasta lienee kun antaa sen ollakin rauhassa. Kyllästyyhän se kuitenkin kerran ihmisasuntoon ja lentää tiehensä.
Mutta pyy ei kyllästynytkään vaan jäi tuvan varsinaiseksi asukkaaksi.
Eräänä päivänä se tuli jo niin tuttavalliseksi, että hyppäsi miehen syödessä pöydälle.
— Mitä sinä tänne pöydälle tulet? Katso, etten aja sinua ovesta ulos.
Mutta pyy kävellä keikutteli siinä miehen edessä pöydällä eikä ollut milläänkään miehen sanoista.
— Se ottaa jo kaiken komennusvallankin tässä talossa, ajatteli mies. Se tekee aivan niinkuin nainen kaiken sen, mitä se itse tahtoo. Kaikenlaisia ristiä sitä tässä maailmassa on. Mies joutuu jo linnunkin komennettavaksi.
Kun pyy oli aikansa siinä tepastellut, niin tuli se miehen kupille ja nokkasi siitä suuhunsa palasen.
— Elä sentään kupille tule, se on kuitenkin ihmisten ruoka-astia. Vai luuletko, että sinä saat minun kanssani syödäkin, kun olet minulle ruoan laittanut. Siitä ei tule mitään, sen minä sanon sinulle jo ajoissa.
Mutta pyy ei välittänyt miehen sanoista ja torjumisista vaan syödä nokki aivan rauhallisesti hänen kupistaan.
Jollei tässä mitkään kiellot auta, sanoi mies, niin mitä minä suotta meluan ja räyhään. Syö sitten kun kerran mielesi tekee.