Kun hän kerran taas oli pihkaa sulattamassa, tuli hänen tuvalleen jättiläinen. Ja ruman ja tuhman näköinen se jättiläinen oli. Nähdessään miehen siinä lieden luona hommailevan, kysyi hän:
— Mikä mestari sinä olet, kun siinä pihkaa sulattelet?
— Parran kultaaja minä olen, vastasi mies.
— Oikeaanpa paikkaan olenkin osunut, sanoi jättiläinen. Kun minä olen tällainen ruman näköinen, niin kaikki minua karttavat, mutta kun minä antaisin pitkän partani kullata, niin eiköhän minua paremmin suvaittaisi.
— Partahan on miehen kaunistus, sanoi mies. Ja kun parta oikein kultaisena hohtaa, niin sehän vasta kaunista onkin.
— Paljonko sinä tahtoisit, jos minun partani kultaisit?
— Kyllä minä pienemmän parran huokealla kultaisin, mutta sinulla on niin suuri reuhkana, että siihen menee runsaasti ainesta, enkä minä alle kolmensadan hopearahan sitä voi tehdä.
Jättiläinen oli rikas ja hän arveli, ettei sellainen summa miltään tuntunut hänen varoissaan.
— Eihän sellainen summa minua kumoon kaada, sanoi hän miehelle. Tehkäämme siis kaupat, ja sinä kultaat minun partani oikein kauniiksi.
Hän maksoi miehelle heti summan ja mies alkoi suuressa ropeessa sulattaa pihkaa.