— Annanhan minä, sillä enhän minä salli, että tällaisen talon isäntä siellä toisessa maailmassa saisi kaikkien pilkkana ilkosen alasti vesikelkkaansa vetää. Eroitus se sielläkin pitää olla ihmisillä.
Ja emäntä ravitsi runsaasti kerjäläistä ja antoi hänelle valkoisen hevosen ja neljäkymmentä kyynärää kangasta. Nyt kerjäläinen, niin täynnä ruokaa kuin kiiliäinen, kiitteli emäntää, nousi hevosen selkään, otti kangaskäärön syliinsä ja ratsasti pois.
Kun molemmat vanhemmat veljet illalla tulivat kotia, riensi emäntä heille kertomaan, millainen vieras oli käynyt talossa ja kuinka hän sille oli antanut valkoisen hevosen ja neljäkymmentä kyynärää kangasta, jotta hän ne veisi sinne toiseen maailmaan isäukolle, joka siellä ihan ilkosen alasti saa kaiket päivät vettä vetää.
Tämän kuultuaan, kävivät veljekset kiukusta punaisiksi ja sanoivat:
— Me lyömme sinut kuoliaaksi, kun sellaisia tyhmyyksiä teet. Eihän kukaan sieltä toisesta maailmasta voi takaisin tulla, vaan nyt olet sinä antanut talon paraan hevosen maankiertäjälle.
Mutta nuorin veljistä astui väliin ja sanoi:
— Eihän pidetä sillä äidin tappamisella sellaista kiirettä. Ainahan toisen hengiltä joutuu ottamaan. Antakaahan minun mennä etsimään, onko maailmassa toisia yhtä tyhmiä ihmisiä. Jos on, niin silloin saakoon äitimme pitää henkensä.
Tähän suostuivat toiset veljekset ja nuorin veli läksi maailmalle äitiään tyhmempää hakemaan. Kulkiessaan tuli hän kartanon luo, jonka pelloilla makasi suuri sika. Poika meni sian luo, tarttui sen sorkkaan ja kumarsi syvään. Kartanon herra ei ollut kotosalla, hänen vaimonsa vain yksinään talossa liikuskeli. Kun palvelijat näkivät pojan pellolla sialle kumartelevan, menivät he emännän luo sanoen:
— Mikähän hullu meidän pellolla on. Se kumartelee meidän suurelle sialle?
Emäntä lähetti heti palvelijan kysymään pojalta, miksi hän sialle kumartelee.