Kun poika oli lähtenyt talosta, tuli kartanon herra kotiaan. Hänen vaimonsa riensi heti hänelle kertomaan.
— Ajattelehan, sanoi hän nauraen, millainen mies täällä kävi. Hän kumarteli meidän suurelle emäsialle ja sanoi, että se oli hänen tätinsä, jota hän oli tullut kutsumaan häihin. Minusta se oli niin hullunkurista, että minä puetin sian silkkiseen hameeseeni ja annoin pojalle hevosen, jotta hän sai viedä tätinsä kotiaan.
Kuultuaan sen tuli kartanon herra kovasti kiukkuiseksi ja sanoi:
— Kaikkia muun maailman viettelyksiä sinä uskotkin. Nyt olet antanut pois meidän parhaan sikamme ja komeimman hevosemme. Mutta kyllä minä ne takaisin noudan.
Hän valjasti kaksi hevosta rattaiden eteen, otti käteensä hyvän karahkan ja läksi poikaa takaa ajamaan. Kuullessaan kuminaa takanaan, arvasi poika heti, että häntä oltiin takaa-ajamassa. Hän poikkesi tien oheen, piiloitteli hevosen metsään ja sitoi sen puuhun. Sian takajalkaan sitoi hihnan ja kiinnitti sen toiseen puuhun. Itse hän meni maantielle, otti lakin päästään, laski sen tiellä olevaan kakkaran päälle ja piteli sitä siinä.
— Mitä sinä siinä lakillasi varjelet?
— Satuin saamaan kultaisen linnun kiinni ja sitä minä tässä nyt koettelen estää pakoon pääsemästä.
— Etkö ole nähnyt tästä sellaisen miehen ajavan ohitse, jolla oli hevonen ja silkkiseen hameeseen puettu sika?
— Näinhän minä sellaisen. Tuonne se ajoi kotiaan päin.
Kuultuaan sen, sanoi kartanon herra: