— Minä vähennän vaatteitani siksi, kunnes painoni on kylliksi vähentynyt.
Ja Sohvi riisui toisen vaatekappaleen toisensa jälkeen. Ja kun hän viimeisenkin vaatteen oli päältään heittänyt pois, niin nousi se vaakalauta, jolla hän seisoi.
— Joko on punnitseminen loppunut, sanoi kuningas ja kurkisti oven raosta.
— Jo on, sanoi Sohvi. Rahaa on niin paljon kuin on vaadittukin.
— No, ei sitten muuta kuin kutsun tänne tuomarit tarkastamaan, sanoi kuningas.
— Kutsu vain, sanoi kuninkaantytär. Mutta nuoria tuomareita et saa kutsua, et muita kuin ne, jotka ovat seitsemänkymmenen vuotiaita ja sitä vanhempia.
Kuningas juoksi kiireimmän kautta linnaan ja palasi neuvonantajiensa kanssa, joista kahta täytyi kantaa, niin vanhoja he olivat, yksi oli silmäpuoli, yksi tukkikuuro, ja kaikki he olivat yli seitsemänkymmenen vuotiaita. Mutta kun he aittaan tulivat, niin jäivät he hetkiseksi hämmästyneinä seisomaan, niin kaunis oli kuninkaantytär seisoessaan koko alastomassa kauneudessaan siinä vaakalaudalla.
Mutta Sohvi ei antanut heidän siinä kauankaan seisoa häntä töllistelemässä, vaan huusi:
— Elkää siinä töllistelkö minua kuin lehmät vasta maalattua aitaa, vaan katsokaa puntariin. Vaakalauta painuu rahojen puolelle.
— Niin painuu, sanoi kuningas.