— Tuleeko siitä punnitsemisesta mitään valmista, vai mitä?
— Mene sinä, isä, tiehesi, sanoi Sohvi. Täällä juuri paraillaan ladotaan kultaa puntariin, minkä ehditään ja ennätetään.
Kun kuningas oli mennyt aitan ovelta kirkastuivat äkkiä Sohvin kasvot.
— Nyt minä keksin keinon, jolla pääsemme pulasta. Kyllä minä olen ollut typerä, kun en ennen ole sitä huomannut.
— Mikä keino se on, ethän siellä vaakalaudallasi voi äkkiä sen köykäisemmäksi tulla?
— En voikaan, mutta sinun vaakalautasi voi tulla raskaammaksi. Onhan minulla tuolla kokonainen laari täynnä kultarahoja. Ala ottaa sieltä niin paljon kuin tarvitaan.
Heidän ilonsa oli hyvin suuri heidän keksiessään tämän keinon. Aapeli ajoi molemmin kourin kiiltäviä kultakolikolta vaakalautaan. Mutta ajoi hän kuinka paljon tahansa, niin ei se vaakalauta, jossa kuninkaantytär oli, sittenkään noussut.
— Nyt olen kaikki rahat laaristakin ajanut, sanoi Aapeli, eikä sekään riitä.
— Vähällä on, ettei riitä, sanoi Sohvi. Kyllä minua nyt kiukuttaa, kun niin iloinen olin sinua odotellessani ja aivan tarpeettomasti lihoin. Mutta minä korvaan sen nyt toisin.
— Hyvänen aika, sanoi Aapeli. Mitä sinä nyt aijot?