Kun se tahtoi kiroiltavaksi ruokaa annettaissa, arvasi mies, ettei se ollutkaan mitään muuta joukkoa kuin pahan joukkoa.
— Kun pahan peliin menee, saa sen mukaan ollakin, ajatteli mies. Kyllähän minä kiroillakin osaan. Mieshän minä olen.
Ja hän otti talkkunavadin ja heitti sen sisällön uunin perälle. Ja sitä tehdessään hän kiroili niin huikeasti kuin suinkin saattoi.
Sen jälkeen hän istui hetkeksi miettimään, kuinka hän nyt tekee, meneekö levolle vai odottaako kunnes paha häneen kynteensä iskee.
— Ei sitä kumminkaan pakoon pääse, jos se oikein pahalle päälle yltyy, ajatteli hän. Yhtä hyvin sitä sitten nukkuukin. Ei tuo kuolemakaan mahda sen kummempi olla, on ihminen sitten valveilla tai unessa.
Näin tuumittuaan vaipui hän penkilleen ja oli piankin vaipunut uneen.
Aamulla tulla tupsahti tupaan se paha mies.
Nähdessään vieraan miehen makaavan tupansa penkillä kysyi hän:
— Mikä mies tämä on?
— Metsämieshän minä olen.