— Mutta sinähän pyörryt, sanoivat nunnat.
— En minä pyörry enää, vastasi tyttö.
Tytön jäätyä yksin sinne portaille, tuli poika, sieppasi hänet selkäänsä ja lensi pois.
Kylläpä luostarissa syntyi tavaton huuto ja parkuna, kun nunnat ikkunasta näkivät, miten tyttöä vietiin. Siinä he kiljuivat täyttä kurkkua, mutta auttoiko se sellainen, sillä eihän se tyttökään olisi tahtonut palata takaisin, kun oli taas löytänyt oman armaansa. Ja poika puolestaan oli niin hyvillään, että ei tietänyt, miten olla ja elää.
Ilmassa he sitten kiertelivät ja kaartelivat laskeutuen toisinaan maan päälle.
— Ei tämä tällainen elämä ajan pitkään mukavaksi käy, sanoi poika. Kyllä meidän olisi päästävä jonnekin oikein varmalle pohjalle asumaan, jotta ei tarvitsisi turvattomana lintujen lailla lennellä taivaan ja maan välillä. Meidän pitäisi päästä joko sinun tai minun kotiini.
Mietittyään tätä asiaa he päättivät mennä siihen maahan, jossa pojan vanhemmat asuivat.
Pojan isän, keisarin asunnon luona oli pieni mökki, jossa asui kananhoidolla itseään elättävä leskiakka. Tähän mökkiin poikkesi poika tytön kanssa ja alkoi rukoilla akkaa:
— Menehän leski hyvä minun äitini luo ja kysele, mitä minun isäni on sanonut sinä aikana, kun minä olen ollut kateissa, ja mitä hän siitä on sanonut, kun minä häneltä siivet varastin.
Leskiakka suostui pojan pyyntöön ja meni keisarin taloon kauppaamaan kananmunia. Kun keisarin vaimo keittiössä laski, kuinka paljon niitä oli, kysyi leskiakka: