Hän eleli rikkaana ja takoi naapureille ja kylänmiehille hyvän hyvyyttään niin paljon kuin vain jaksoi. Monta vuotta oli jo kulunut, kun Matti eräänä päivänä ajatteli:
— Eiköhän minua jo kohta tulla hakemaan, kun olen näin kauan elänyt. Kai tässä jo on se menonkin aika käsissä.
Kun hän sen oli sanonut, ilmestyi paholainen ovelle. Se ei ollut se vanha vaari itse, vaan oli hän lähettänyt renkinsä. Matti ei ollut häntä huomaavinaan, vaan takoi hiljalleen pajassaan.
— Matti hoi, huusi paholainen.
— Mikä on hätänä? sanoi Matti.
— Se meidän vaari lähetti sinua hakemaan. Sinä olet jo kyllin kauan saanut elää hänen mielestään. Jo on aika tulla meille.
— Tullaanhan tuota, kun keritään, vastasi Matti ja jatkoi takomistaan.
Paholaisen renki odotteli siinä ovella, odotteli kauan, mutta Matti vain jatkoi takomistaan. Silloin kävi rengin aika pitkäksi ja hän läksi tiehensä. Kun hän tuli sen vanhan vaarin luo, kysyi tämä:
— Missä Matti on? Joko hän tulee?
— Kyllähän se lupasi tulla, kun saa valmiiksi ne vehkeensä, jotka hänellä oli kesken.