Samassa jo kurkisti kummallinen mies oven raosta sisään, ja Matti huomasi heti, että se oli itse paholainen.
— Mitä sinä siellä tuumailet? kysyi paholainen.
— En niin mitään.
— Tuumailetpa, kyllä minä sen tiedän.
— Tuumailen, että tässä on köyhyys elettävänä ja se alkaa tuntua hiukan vaivaloiselta. Tekisi mieleni saada sellaista, mitä ei minulla ole. Jos se kävisi päinsä, niin antaisin minä itseni ikieloksi sille antajalle.
— Minähän sinulle voin antaa kaikkea, mitä vain tahdot, sanoi paholaisvaari. Sinä saat kaikenlaista maallista hyvyyttä, kun vain kaupoista sovitaan, kun annat määrävuosien päästä itsesi minulle.
— Miksi en antaisi, sanoi Matti. Kyllähän minä sellaiseen kauppaan varsin hyvin suostun.
Silloin paholaisvaari antoi hänelle sellaisen kukkaron, josta tuli alinomaa rahaa.
— Ota tämä kukkaro, sanoi hän Matille. Ota siitä kaikki, mitä siinä on sisällä, mutta jätä joka ilta sinne pieni ropo jälelle, niin aamulla on se taas täynnä niin että pullottaa.
Matti otti kukkaron ja hänestä tuli tavattoman rikas, sillä joka päivä kaasi hän siitä suuren summan rahaa, jätti vain yhden pienen rovon pohjalle ja seuraavana aamuna oli siellä taas rahaa niin, että kukkaro oli saumoistaan revetä.