— Vaari, vaari, ei pidä minua jättää. Minä tahdon ensin saada sellaisen passin, että olen sinusta vapaa. Elähän jätä! Tehdään ensin asiat selviksi!
Mutta paholainen oli kauhuissaan ja pakeni niin tulista kyytiä, että häntä viinotti suorana jälessä.
Paholainen pääsi kotiaan pakoon, mutta Matti joutui häntä takaa-ajaessaan kallion koloon, jossa oli aivan pilkkoisen pimeä.
— Kylläpä minä nyt oikeaan tilaan jouduin, sanoi Matti. Mikähän tämä paikka on, jonne minä olen osunut?
Hän iski tuluksillaan tulta nähdessään suuren, ketjuista riippuvan kellon, jonka kieli oli aivan Matin pään kohdalla.
Matti tarttui siihen ja heilutti sitä kämmenellään ensin toisaanne ja sitten toisaanne. Jo rupesi kieli heilumaan sukkelampaan. Jo kumahti kieli kellon laitaan. Silloin kallio järähti. Kielen jutkahtaessa toiseen laitaan, rupesi paholaisen koti horjumaan.
Kun paholainen sen huomasi, hätääntyi hän kovasti ja huusi:
— Nyt se Matti tahtoo sellaista passia, että hän on meistä vapaa. Menkää ennenkuin hän ennättää talomme hävittää pappia noutamaan, jotta hän kirjoittaa sellaisen kirjan. Ja tuokaa lukkari ja suntio todistajiksi.
Kolme paholaista läksi silloin kiireimmän kautta. Yksi sieppasi papin selkäänsä, toinen lukkarin ja kolmas suntion. Ja sitten sitä mentiin sellaista kyytiä, että miesten kauhtanat vain suorana perässä liehuivat.
Pappi sai tehdä sellaisen kirjan, että Matti oli paholaisesta vapaa, ja lukkari ja suntio saivat kirjoittaa nimensä todistajina alle.